Toksisuusmittaukset ja ”tuulimyllyt”

Toksisuustutkimuksesta on ollut viime päivinä julkisuudessa paljon puhetta. Iloitsen näistä valtakunnan medioihin asti nousseista otsikoista. Vaikka vanha viisaus pitääkin paikkansa – tieto lisää tuskaa – tässä tapauksessa tiedon leviäminen uudesta työkalusta sisäilman ongelmien tutkimiseen, tuo myös toivoa epätoivon keskelle.

Julkisessa keskustelussa on noussut esiin kummallisia väitteitä toksisuustutkimuksesta, mittauksen tekijöistä ja heidän motiiveistaan. Toisaalta tämä ei yllätä. Kautta maailman sivun on kritisoitu uusia keksintöjä ja ideoita, jotka tulevat murtamaan ja muuttamaan vanhaa, tuttua ja turvallista. Hämmästystä herättää se miltä taholta perustelematon kritiikki nousee. Ennemminkin olettaisi, että viranomaistaho olisi kiinnostunut uudesta menetelmästä, tutustuisi siihen, koekäyttäisi sitä ja kuuntelisi avoimin mielin tekijöitä ja tutkijoita. Ja jos sitten ilmenee, että kyseessä on käyttökelvoton menetelmä, tuodaan perustelujen kanssa asia julkisuuteen. Nyt on ohitettu vuosien kokemus ja tutkimustulokset, lausutaan julkisuuteen jyrkkä kanta, mutta perusteluja ei juurikaan tai omituisia sellaisia.

Onko niin, että virallisen aseman saamiseksi vaaditaan näyttöä ja tuhansia tutkimuksia, mutta menetelmän mitätöimiseksi riittää tämänkaltainen kommentti: ”Me on käyty meidän yhteistyökumppaneiden kanssa läpi se olemassaoleva tutkimusaineisto sekä kansainvälisesti että kotimaisesti ja sen mukaan nää toksisuusmittaukset eivät osota tai eivät ennusta sitä rakennusten ihmisille aiheittamaa terveydellistä haittaa eivätkä ne myöskään korreloi näihin esimerkiksi kosteusvaurioihin joiden tiedetään aiheuttavan ihmisille terveysvaikutuksia.” (Anne Hyvärinen, THL – MOT, 15.4.2019) Toivoisin, että THL esittäisi ne tutkimusaineistot, joihin tässä viitataan. Se on mitä ilmeisemmin ihan eri aineisto, kuin mitä julkisesti on saatavissa.

Minä en ole tutkija vaan luen itseni tavallisten tossunkuluttajien joukkoon mitä tulee sisäilmatutkimuksiin, analyyseihin ja tilastoihin. Ymmärrän kuitenkin ihan maalaisjärjellä toksisuustutkimuksen idean. FICAMin labrassa sisäilmasta tiivistettyyn vesinäytteeseen laitetaan eläviä ihmissoluja. Jos solu tässä vedessä kuolee, on vedessä jotakin sellaista mikä solukuoleman aiheuttaa. Loogista, eikö? Vesinäyte huoneilmasta saadaan hyvin yksinkertaisella tavalla. Kosteus tiivistyy, huurtuu, hiilihappojäällä kylmennetyn teräslaatikon kylkeen. Ymmärrettävää, eikö? Tutkija, emeritaprofessori Mirja Salkinoja-Salonen, on tutkimuksissaan Selvittänyt, että sisäilmaan kulkeutuu toksisia aineita mm. homeiden tuottamana, voimakkaista pesuaineista tai uusista rakennusmateriaaleista, jotka sisältävät esim. homemyrkkyä. Edelleen järkeen käypää tietoa.

Tiedän ja ymmärrän, mistä myrkky voi olla peräsin, kunka se joutuu ilmavirtojen mukana hengitysilmaan, miten kosteus tiivistetään vesinäytteeksi, millä perusteella labra voi todeta näytteen haitallisuuden keuhkosoluilleni ja selvää on myös se, että jos elimistöni puolustus murenee, olen altis erilaisille sairauksille. Sitä en ymmärrä, että THL ja TTL:n tutkijat ja asiantuntijat….ymmärtävät, näkevät, tulkitsevat, haluavat ymmärtää…en tiedä oikeaa verbiä…asiat niin eri lailla. Ja sitäkään en ymmärrä, että valkoista väitetään mustaksi ilman perusteluja – vai suoko tämä meidän yhteiskunta luvan vaikutusvaltaisille tahoille kommentoida mitä vaan mistä vaan ja ilman sen tarkempaa selvitystä perusteista?

Vuosia ovat tutkijat eri yliopistoissa tehneet työtä toksisuustutkimuksen parissa. On tehty, ja tehdään edelleen, toksisuusanalyysejä huonepölystä ja huoneilman kosteudesta tiivistetystä vedestä sekä materiaaleista. Näytteitä tutkitaan sian siittiösoluilla, E coli- bakteereilla ja ihmisen keuhkosoluilla. Uskallan väittää, että jos kyseessä olisi niin huono ja käyttökelvoton menetelmä(t) ja analyysi(t), olisivat yliopistot lopettaneet tutkimukset ja kehitystyön jo aikaa sitten. MOT ohjelmassa haastateltu FICAMin laboratorion laadunvarmistaja Marika Manneström toteaa, että he eivät ole suinkaan luopumassa tutkimuksista, päin vastoin.

Haluan tässä kirjoituksessani myös oikaista sitä keskusteluissa esitettyä väitettä, että me toksisuusmittauksia tekevät tahot antaisimme ymmärtää, että muita tutkimuksia ei enää tarvittaisi. Toksisuusmittaus on uusi työkalu sisäilmatutkimuksen työkalupakkiin. Toksisuusmittauksella voidaan helposti ja nopeasti, todeta mahdollinen tarve lisätutkimuksille. Tutkimustulos on parhaimmillaan ohjaamassa mahdollisia jatkotutkimuksia oikeaan suuntaan, ei tekemässä niitä tarpeettomiksi. Sisäilmaa pilaavat muutkin tekijät kuin toksisuus. Jos tilat on jo muuten todettu vaurioisiksi, ei toksisuusmittaukselle ole välttämättä enää tarvetta. Tämä onkin sitten ihan oman blogin aihe.

Meitä on myös syytetty rahastuksesta ja bisneksen tekemisestä. Tämä on mielestäni naurettava, halventava ja varsin ala-arvoinen veto mustamaalata asiansa vakavasti ottavia yrityksiä. Jokainen yrittäjä ja yritys tekee työtään kiinnostuksesta alaan, uskossa olevansa hyvä siinä mitä tekee tai jopa intohimosta tai halusta auttaa ja palvella. Ja tottakai myös ansainnan tähden. Yrittäjän pitää saada katettua yritystoiminnan moninaiset kulut ja saada sen jälkeen työstä ansaittu palkka. Yritys ja yrittäjä kuten minä, emme ole tässä suhteessa mitenkään erilaisessa asemassa muiden yritysten tai yrittäjien kanssa. Voittoa tavoittelevat niin kosteuskartoitusfirmat, ilmanpuhdistin kauppiaat, homekoira-yrittäjät kuin jäätelönmyyjätkin. Omasta puolestani voin sanoa, että omaa tekemistäni tällä alalla innoittaa auttamisen halu ja usko siihen, että olemme oikealla asialla. Tätä uskoa ei horjuta tuulimyllytkään. Työ paremman sisäilman puolesta jatkuu.

Petu