Toksisuusmittaukset ja ”tuulimyllyt”

Toksisuustutkimuksesta on ollut viime päivinä julkisuudessa paljon puhetta. Iloitsen näistä valtakunnan medioihin asti nousseista otsikoista. Vaikka vanha viisaus pitääkin paikkansa – tieto lisää tuskaa – tässä tapauksessa tiedon leviäminen uudesta työkalusta sisäilman ongelmien tutkimiseen, tuo myös toivoa epätoivon keskelle.

Julkisessa keskustelussa on noussut esiin kummallisia väitteitä toksisuustutkimuksesta, mittauksen tekijöistä ja heidän motiiveistaan. Toisaalta tämä ei yllätä. Kautta maailman sivun on kritisoitu uusia keksintöjä ja ideoita, jotka tulevat murtamaan ja muuttamaan vanhaa, tuttua ja turvallista. Hämmästystä herättää se miltä taholta perustelematon kritiikki nousee. Ennemminkin olettaisi, että viranomaistaho olisi kiinnostunut uudesta menetelmästä, tutustuisi siihen, koekäyttäisi sitä ja kuuntelisi avoimin mielin tekijöitä ja tutkijoita. Ja jos sitten ilmenee, että kyseessä on käyttökelvoton menetelmä, tuodaan perustelujen kanssa asia julkisuuteen. Nyt on ohitettu vuosien kokemus ja tutkimustulokset, lausutaan julkisuuteen jyrkkä kanta, mutta perusteluja ei juurikaan tai omituisia sellaisia.

Onko niin, että virallisen aseman saamiseksi vaaditaan näyttöä ja tuhansia tutkimuksia, mutta menetelmän mitätöimiseksi riittää tämänkaltainen kommentti: ”Me on käyty meidän yhteistyökumppaneiden kanssa läpi se olemassaoleva tutkimusaineisto sekä kansainvälisesti että kotimaisesti ja sen mukaan nää toksisuusmittaukset eivät osota tai eivät ennusta sitä rakennusten ihmisille aiheittamaa terveydellistä haittaa eivätkä ne myöskään korreloi näihin esimerkiksi kosteusvaurioihin joiden tiedetään aiheuttavan ihmisille terveysvaikutuksia.” (Anne Hyvärinen, THL – MOT, 15.4.2019) Toivoisin, että THL esittäisi ne tutkimusaineistot, joihin tässä viitataan. Se on mitä ilmeisemmin ihan eri aineisto, kuin mitä julkisesti on saatavissa.

Minä en ole tutkija vaan luen itseni tavallisten tossunkuluttajien joukkoon mitä tulee sisäilmatutkimuksiin, analyyseihin ja tilastoihin. Ymmärrän kuitenkin ihan maalaisjärjellä toksisuustutkimuksen idean. FICAMin labrassa sisäilmasta tiivistettyyn vesinäytteeseen laitetaan eläviä ihmissoluja. Jos solu tässä vedessä kuolee, on vedessä jotakin sellaista mikä solukuoleman aiheuttaa. Loogista, eikö? Vesinäyte huoneilmasta saadaan hyvin yksinkertaisella tavalla. Kosteus tiivistyy, huurtuu, hiilihappojäällä kylmennetyn teräslaatikon kylkeen. Ymmärrettävää, eikö? Tutkija, emeritaprofessori Mirja Salkinoja-Salonen, on tutkimuksissaan Selvittänyt, että sisäilmaan kulkeutuu toksisia aineita mm. homeiden tuottamana, voimakkaista pesuaineista tai uusista rakennusmateriaaleista, jotka sisältävät esim. homemyrkkyä. Edelleen järkeen käypää tietoa.

Tiedän ja ymmärrän, mistä myrkky voi olla peräsin, kunka se joutuu ilmavirtojen mukana hengitysilmaan, miten kosteus tiivistetään vesinäytteeksi, millä perusteella labra voi todeta näytteen haitallisuuden keuhkosoluilleni ja selvää on myös se, että jos elimistöni puolustus murenee, olen altis erilaisille sairauksille. Sitä en ymmärrä, että THL ja TTL:n tutkijat ja asiantuntijat….ymmärtävät, näkevät, tulkitsevat, haluavat ymmärtää…en tiedä oikeaa verbiä…asiat niin eri lailla. Ja sitäkään en ymmärrä, että valkoista väitetään mustaksi ilman perusteluja – vai suoko tämä meidän yhteiskunta luvan vaikutusvaltaisille tahoille kommentoida mitä vaan mistä vaan ja ilman sen tarkempaa selvitystä perusteista?

Vuosia ovat tutkijat eri yliopistoissa tehneet työtä toksisuustutkimuksen parissa. On tehty, ja tehdään edelleen, toksisuusanalyysejä huonepölystä ja huoneilman kosteudesta tiivistetystä vedestä sekä materiaaleista. Näytteitä tutkitaan sian siittiösoluilla, E coli- bakteereilla ja ihmisen keuhkosoluilla. Uskallan väittää, että jos kyseessä olisi niin huono ja käyttökelvoton menetelmä(t) ja analyysi(t), olisivat yliopistot lopettaneet tutkimukset ja kehitystyön jo aikaa sitten. MOT ohjelmassa haastateltu FICAMin laboratorion laadunvarmistaja Marika Manneström toteaa, että he eivät ole suinkaan luopumassa tutkimuksista, päin vastoin.

Haluan tässä kirjoituksessani myös oikaista sitä keskusteluissa esitettyä väitettä, että me toksisuusmittauksia tekevät tahot antaisimme ymmärtää, että muita tutkimuksia ei enää tarvittaisi. Toksisuusmittaus on uusi työkalu sisäilmatutkimuksen työkalupakkiin. Toksisuusmittauksella voidaan helposti ja nopeasti, todeta mahdollinen tarve lisätutkimuksille. Tutkimustulos on parhaimmillaan ohjaamassa mahdollisia jatkotutkimuksia oikeaan suuntaan, ei tekemässä niitä tarpeettomiksi. Sisäilmaa pilaavat muutkin tekijät kuin toksisuus. Jos tilat on jo muuten todettu vaurioisiksi, ei toksisuusmittaukselle ole välttämättä enää tarvetta. Tämä onkin sitten ihan oman blogin aihe.

Meitä on myös syytetty rahastuksesta ja bisneksen tekemisestä. Tämä on mielestäni naurettava, halventava ja varsin ala-arvoinen veto mustamaalata asiansa vakavasti ottavia yrityksiä. Jokainen yrittäjä ja yritys tekee työtään kiinnostuksesta alaan, uskossa olevansa hyvä siinä mitä tekee tai jopa intohimosta tai halusta auttaa ja palvella. Ja tottakai myös ansainnan tähden. Yrittäjän pitää saada katettua yritystoiminnan moninaiset kulut ja saada sen jälkeen työstä ansaittu palkka. Yritys ja yrittäjä kuten minä, emme ole tässä suhteessa mitenkään erilaisessa asemassa muiden yritysten tai yrittäjien kanssa. Voittoa tavoittelevat niin kosteuskartoitusfirmat, ilmanpuhdistin kauppiaat, homekoira-yrittäjät kuin jäätelönmyyjätkin. Omasta puolestani voin sanoa, että omaa tekemistäni tällä alalla innoittaa auttamisen halu ja usko siihen, että olemme oikealla asialla. Tätä uskoa ei horjuta tuulimyllytkään. Työ paremman sisäilman puolesta jatkuu.

Petu

Pää pussissa – sisäilmaongelmat ja korvausilma, osa 1

Muovipussia ei saa laittaa päähän. Tämän opin jo lapsena ja tätä varoitusta olen jakanut myös omille lapsilleni. Pienen lapsen on vaikea ymmärtää syytä, miksi päätä ei voi piilottaa muovipussiin. Mutta jo kerta kokeilun jälkeen on helppo ymmärtää syy varoituksiin – happi loppuu nopeasti ja pusssin sisältämä ilma käy hengityskelvottomaksi, tulee ”sisäilmaongelma”, joka johtaa nopeasti tajunnan ja pahimmillaan hengen menetykseen.

Mutta mihin tämä viisaus ja sen soveltaminen rakentamisessa katosi -70 luvulla? Eikä sitä viisautta näytä olleen -80 tai -90 luvulla sen enempää. Jyräsikö energiansäästöjyrä terveen järjen ilmanvaihtoasioissa? Poisto on kyllä usein mietitty. Sisäilmalle on kyllä poistoventtiilit ja usein jopa koneellisesti tehostettuna, mutta mistä ihmeestä suunnittelijat, rakentajat tai ko. talojen asukkaat kuvittelevat korvausilman tulevan? Koneellinen ilmanvaihto tulo- ja menoilmakanavineen on toinen juttu.

Olen tutustunut työni puolesta viimeisten 6 vuoden aikana tuhansien kotien ilmanvaihtoon. Näistä arviolta puolet ovat olleet koteja, joissa on perinteinen painovoiminen tai koneellisella poistolla tehostettu ilmanvaihto. Ja näistä, sanotaan nyt 1000 noin 10% on ollut oikeasti toimiva ilmanvaihto. Jäljelle jäävistä noin puolella on ollut tyydyttävä ja lopuilla yli 400:lla olematon ilmanvaihto.

Suurin puute on tiedon puute. Tyypillisiä vastauksia kysymykseen ”mistä teille tulee korvausilma” on…

– on meillä tuo ilmalämpöpumppu…

– saunassa ja kylppärissä on sellaset venttiilit katossa…(poistoilmaventtiilit!)

– no me pidetään ikkunoita auki…

– tää on niin harva talo, että joka nurkka vuotaa….

On arvioitu, että 60-70 % sisäilmaongelmista johtuu puutteellisesta ilmanvaihdosta. Tämä näyttäisi pitävän hyvin paikkaansa. Korvausilmaa kyllä tulee sisätiloihin, mutta mistä sitä tulee, onko se hallittua, pystytäänkö virtauksia säätämään tai korvausilmaa puhdistamaan? Ongelmaa voidaan nimittää hallitsemattomaksi ilmanvaihdoksi. Ja kun korvausilma kulkeutuu sisätiloihin rakenteiden läpi, tuo se tullessaan hengitysilmaan epäpuhtauksia; toksiinia, kuituja, mikrobeja yms. Ja näin meillä on sisäilmaongelma.

Netissä on paljon hyvää tietoa tarjolla ilmanvaihtoasioihin mm. www.hengitysliitto.fi/fi/sisailma

Ja mm. Ilmakas Oy tekee ilmaisia kartoituskäyntejä ja antavat asiallista tietoa ilmanvaihdon tehostamiseen, www.ilmakas.fi

Apua ja vinkkejä voi kysyä myös meiltä petteri@air-an.fi

Ja muuten…Paperipussin voi laittaa päähänsä, kun paperi ns. hengittää. Muovipussinkin voi laittaa turvallisesti päähäsä, jos tekee muutaman reijän pussin puhjaan tai sieraimien kohdalle.

Petu

Homekoulut

3.9. MOT ohjelmassa käsiteltiin kahden omakotitalon homeongelmaa.
13.9. A-studio Talk esitti ohjelman, jossa käsiteltiin mm. Porin Vähärauman koulun homeongelmaa.

Katsoin molemmat ohjelmat ja täytyy sanoa, että meni tunteisiin…pisti välillä ihan vihaksikin. Erityisen vaikeaksi ohjelmien katsomisen teki se, ettei kummassakaan ohjelmassa kukaan mukana olleista tiennyt tai halunnut tietää, menetelmästä, joka olisi kaikissa tapauksissa ollut suureksi avuksi.
Jos näissä kohteissa, jota ohjelmissa esitettiin, olisi mitattu hengitysilman toksisuus Aattela-menetelmällä…mitä olisi voitettu?
Molemmissa MOT ohjelman tapauksissa asuntokaupat olisi jäänyt tekemättä. Olisi jääty vaille kaikkea sitä harmia, pettymystä, sairastelua, selvittelyä, oikeusprosessia ym ym. Toki lakimiehetkin olisivat jääneet ilman palkkioita ja voittoa, sillä juuri lakimiehet ovat näissä tapauksissa ainoat voittajat.
Koulujen tapauksissa olisi vältetty lukuisat lasten sairastumiset, lääkärikäynnit ja poissaolot.
Samankaltaisia tapauksia on Suomessa satoja ja tuhansia.

Ja samaan aikaan viranomaiset pitkittävät omilla toimillaan uuden menetelmän tunnustamista käyttökelpoiseksi apuvälineeksi sisäilman nopeaan ja luotettavaan tutkimiseen.

Ei voi välttyä ajatukselta, että viranomaisten toimet on tarkkaan harkittuja. Aattela-menetelmällä voidaan ottaa näyte hengitysilman kosteudesta. FICAM laboratorio Tampereella tutkii huurrevesinäytteet keuhkosoluja apuna käyttäen. Menetelmä ja analyysi on tunnustettu oikeiksi ja luotettaviksi, mutta silti viranomaiset eivät ole antaneet puoltavaa lausuntoa menetelmän käyttämiseksi.
Miksi? Syynä on pelko!
Meillä on menetelmä, jolla aukottomasti voidaan osoittaa, että hengitysilman toksisuus eli myrkyllisyys tuhoaa ihmisen makrofagisoluja. Elimistön puolustus murenee ja altistuu sairauksille. Eli toksista ilmaa hengittävä sairastuu. Kuka on vastuussa? Ja tähän kysymykseen vastaaminen pelottaa. Kuka on vastuussa niistä tiloista, jossa 100 poliisia sairastui? Kuka on vastuussa niistä sadoista kouluista, jossa lapsemme ja heidän opettajansa altistuvat parhaillaan myrkyllisillä sisäilmalle?
Mitä tapahtuisi, jos todettaisiin, että vaikkapa eduskunnan vesijohtovedessä on lievästi myrkkyä?
Sama määrä myrkkyä on hengitettyä 100 kertaa vaarallisempaa hengitettyä kuin nieltynä!
Mitäpä siitä, että lapsemme hengittävät lievästi myrkyllistä ilmaa vuosia kouluissa ja päiväkodeissa, kunhan vain ei ole täitä.